Syöpä herättelee.

Niinhän se on , että kaikelle pitää aina löytyä syy. Miksi minä sain syövän? Usein uskotaan, että syöpä on geeneissä, että sen saa perintönä. Olen kuitenkin lukenut jostain tutkimuksesta, että näin ei olisi. Noh, mene ja tiedä, mutta yksi tekijä on varmasti elintavat ja stressin määrä mitkä ovat yksi syy solujen virheelliselle jakautumiselle.

Aikani pohdiskellessa ymmärsin, että mun ei pidä taistella syöpää vastaan, sillä jos ottaisin sen asenteen olisi kyseessä taistele tai pakene tila ja sekös onkin stressiä luovaa! Eli ei, en taistellut. Pidin kasvainta kutsumattomana alivuokralaisena kehossani, joka tuli ilmoittamaan, että nyt viimeistään olisi aika tehdä elämässä muutoksia. Olin kenties unohtanut elämässä itseni tyystni, ihan vain arjen pyörityksessä ja työssä jonka saatoin kokea raskaana. Niinpä piti luoda suhde omaan itseeni uudelleen. Pohtia mitä oikein haluan elämältä? Vaan kun kaikki ottaa aikansa.

Aloin luomaan elämääni sellaiseksi , joksi sitä unelmoin, pala palalta kuin kokoaisin palapeliä. Vaikka olenkin parantunut, niin suhteen luominen itseeni jatkuu ja sen myötä myös muutun ihmisenä. Vähensin työmäärää, se auttoi varmasti jonkin verran. Opettelin laittamaan itseni ensimmäiseksi, noin elämässä yleensä. Lopetin liian kilttinä olemisen, sillä rajat pitää olla. Pienillä muutoksilla on suuret seuraukset, uskon niin.

Ajattelin silloin hoitojen aikaan, että tästä kun selviän, niin syöpä ei uusi. En antaisi sille enää mahdollisuutta, vaan pidän soluni tasapainossa, vanhenemisestani huolimatta. On niin mahtavaa nähdä 100- vuotiaita tervaskantoja, jotka asuvat omissa kodeissaan ja elävät itsenäistä elämää suhteellisen terveenä. Heitä näet on ja sellaiseksi itseni näen tulevaisuudessa. Jotta tämä kuva itsestäni toteutuu, pitää sen eteen nähdä vaivaa:

Muuttaa ruokavalio kokonaan, ottaa vastuu terveydestä omiin kätösiin, hakea ruokaa ja lääkkeitä luontoäidin rehottavasta aarreaitasta, käydä läpi menneisyyttä, pelkoja ja negatiivisia tunteita ja kuunnella sielua, eli intuitiota herkällä korvalla ja juurikin sitä, että mitä minä elämältä nyt haluan. Uskon myös siihen, että sieluni kyllä tietää nämä asiat, kunhan vaan malttaisin kuunnella! Näinollen syöpä herätteli myös henkistä puolta minussa. Lisäsin meditointia ja vaikka en ole perinteinen uskovainen, niin uskon omalla tavallani korkeampaan voimaan ja rukoilen omalla tavallani päivittäin, sillä rukous tuo rauhan tunnetta.

Tunteiden selkeyttämistä aidomman itseni löytämiseksi, kuka minä olen? Miksi minä olen täällä?  Mikä on tehtäväni tässä elämässä? Oi että kun on vaikeita kysymyksiä! Ja kun vielä pääsee sellaiseen elämänrytmiin, joka antaa rauhan tunteen, ei ole kiirettä mihinkään ja on aikaa viellä muille ihmisille. Ennen kaikkea syöpä herätti minut oppimaan, miten rakastaa itseään.